Esikunnassa yrityspalvelut, kehityskeskus ja korkeakoulu

Esikunta-rakennuksessa käy arkisin kova huiske. Siellä toimii yhteisissä tiloissa Kauhavan kaupungin kehityskeskus, Te-toimiston yrityspalvelut sekä SeAMK Maakuntakorkeakoulu. Henkilöstöä on yhteensä 10 tällä hetkellä.

LSK Business Parkiin kaupungin toiminnot siirtyivät syksyllä 2018 väistötiloihin. Arkiseen aherrukseen kuuluu kaupungin elinkeinotoiminnan kehittäminen, toimitilat ja tontit, yritysneuvonta ja yritysten kehittämishankkeet, Visit Kauhava -matkailuneuvonta, kaupungin markkinointi, maahanmuuttoasiat ja monet muut tehtävät.

Yrityspalvelusihteeri Ulla Kari kertoo heidän viihtyneen uusissa tiloissaan, ne ovat tarkoitukseensa hyvin toimivat ja suhde vuokranantajaan on toiminut hyvin. Siirtyminen väistötiloihin aiheuttaa aina omat haasteensa muutossa, mutta uusista tiloista löytyi tarvittavat kalusteet ja lisää on tuotu kun on tarvittu. Esikunnassa toisella käytävällä toimiva tilitoimisto Finanssila otti kaupungin väen ystävällisesti vastaan ja toimijoilla onkin yhteiset taukotilat ja keittiö. Ravintolapalveluita he hieman kaipaisivat, alueella ei tällä hetkellä ole lounaspaikkaa koronan aiheutettua ravintola-alalle vaikeita haasteita. Tässä olisikin jollekin toimeliaalle yrittäjälle ilmoille heitetty haaste!

LSK Business Parkissa olon aikana toiminta on kasvanut siten että mukaan on tullut lisää porukkaa, projektipäälliköt kolmesta eri hankkeesta: Uutta Kasvua -hanke, Omistajanvaihdoksen edistäminen Härmänmaalla sekä maahanmuuttohanke. Tulevia näkymiä kysyttäessä visio on selkeä, edelleen tullaan kehittämään paikallisen yritystoiminnan vireyttä ja asumiseen liittyviä asioita. Työpaikkoja kaupungissa on yli oman tarpeen, johon liittyen paikkakunnalle tarvitaan paljon lisää työntekijöitä ja tätä kampanjointia jatketaan edelleen.

Tutustu kaupungin toimintoihin linkeistä ja käy rohkeasti yritysasioissa nykäisemässä ystävällistä henkilökuntaa hihasta, apu löytyy aivan varmasti ongelmaan kuin ongelmaan!

Scroll to Top